maanantai 31. maaliskuuta 2014

joskus


Surkeaa tilaa on vaikea rakastaa. Yksinäinen ääni vaikuttaa usein vieraalta ja kovalta. Peiton alla on kylmempää kuin pakkasessa paljain jaloin. Taivas katsoo alas kuin pyytäen anteeksi sadetta, ja jokainen pisara tuntuu kehossa tärävämmältä kuin puukon isku. Pimeydessä on vaikea nähdä eteen. Jokainen elämä tulee kuolemantuomiolla. Lyovä sydän jokaisella iskullaan irvaillen muistuttaa Ettei pakoreittiä ole. Arka minusta tulee seuraavien viikkojen aikana.


Ehkä huomenna

Voisi olla parempi ihminen
Voisi uskaltaa puhua
Kertoa miltä tuntuu
Saanko puhua?

Vaikka itkettääkin ja sanat takertuvat kurkkuun
Henki ei kulje ja vartalo tärisee
Kolme sanaa on vaikeaa sanoa
Varsinkin jos ne on sanonut aikaisemmin
Kuukausia sitten
Tarkoittamatta mitään

Nyt voi olla liian myöhäistä
Mutta minä rakastan sinua
Tällä kertaa oikeasti

Mutta huomenna rakastan vähemmän