Ymmärrän periaatteessa sen, että ihmiset puhuvat (tietynlaisissa) blogeissaan heidän läheisistään söpöillä lempinimillä tai nimen alkukirjaimella. Tein minäkin sitä joskus. Mietin vain, että onko siinä loppujenlopuksi järkeä.
Peittää itsensä.
Rakkaansa.
En muista tiedä, mutta ei minulle ole enää väliä, löytääkö joku tuttuni tämän.
Kaikki tietävät että en ole kunnossa. Kukaan ei jaksa vain enää välittää.
Vaikka toisaalta luotan myös siihen, ettei kukaan tuttuni tätä tule koskaan löytämään. Kaikki on niin hyvinvoivia ja terveitä, ei heille tulisi koskaan edes mieleen etsiä masentuneen, itsetuhoisen ja syömihäiriöisen pitämää blogia. Ei heitä oikeastaan edes kiinnosta miten muilla menee.
Kello on (nyt) 17:40, olen tänään syönyt kolme porkkanaa, kaksi hapankorppua, juonut teetä ja kahvia. Juossut liikuntatunnilla kilometrin kunnes polveni sanoi poks. Nyt sattuu kävellä. Polvi on turvonnut ja musta.
Itselleni lupasin ostavani uudet, kauniit vaaleat farkut kun painan 5 kiloa vähemmän. Syömättömyys on kai ainoa vaihtoehto niin kauan kunnes polveni paranee.
Pelottaa, mitä Italian reissusta oikein tulee. En voi olla viikkoa syömättä tai syödä vain vähän, siellä on mukana liikaa ihmisiä. Mutta en minä halua syödä ravintoloissa enkä halua syödä muiden katsoessa. En muista enää milloin ruuasta tuli näin suuri paha.
Pitäisi kai vähentää sanan enää käyttöä.
Poltin tänään tupakan jos toisenkin eikä se tuntunut pahalta eikä hyvältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti