Se on ihan saatanan surullista, että jaksaa leikkiä.
Että jaksaa teeskennellä olevansa olematon.
Ja esiintyä nimien takana.
Sillä se vie voimat ja ilon ja surun ja tunteet.
Enkä jaksa sitä enään.
O:sta on tullut I ja hymyilen kuin idiootti. Kaksi rikkinäistä ei saa aikaan mitään pysyvää, mutta ehkä minä voin ottaa ehjästä mallia ja kasautua itse kokoon.
En syö ja välillä sattuu.
Mutta kuuluu hyvää jos kysytään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti